tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmäinen päivä....

...on alkanu täällä flunssaisissa tunnelmissa.
Toissapäivänä tuntui olevan kurkku aika kipeä, ja eilen sitten flunssa tulikin päälle kunnolla. Nenä on tukossa mutta välillä vuotaa ihan hulluna. Eilen illalla oliki sitte vähän kuumetta. Ihan hyvä toisaalta, kuolee pöpöt nopsemmin :)

Tänä aamuna olo ehkä hitusen parempi, johtunee lienee eilisestä "shotista" jonka tein. 3 valkosipulin kynttä ja vajaa 1 cm levynen kiekko inkivääriä, ja ne morttelissa sekaisin, ja leivän päälle. Jesus Christ, että oli tujua tavaraa! Kyllä tuntu, että ihan suuhun sattuu, ku sitä söi :D
Viime yönä en tosin saanu nukuttua kunnolla, vasta joskus 3 aikaan nukahdin, mutta nukuinki sitte puol 11 asti.
***
Laiteltiin toissapäivänä joulutähti jo ikkunaan.
 Tykkään ihan valtavasti tuosta tähdestä.
Hetken näytti jo siltä, että saanko sitä henkiin enää, kun yksi sakara oli irti kokonaan, kun liimaukset olivat pettäneet, mutta ainakin tällä hetkellä tähti on ehjänä, kun liimasin sakaran takaisin.
 Keittiön ikkunaan tulee vielä yksi tähti, mutta sen laitan ehkä joko itsenäisyyspäiväksi, tai sitten jätän parin viikon päähän kun laitan joulukoristeet esille :)
 ***
Sain toissapäivänä siskolta askartelutarvikkeita.
 Näiden lisäksi sain pussillisen nappeja! Jotenki tykkään erilaisista napeista. Ko olin pieni, niin meillä oli kans sellanen nappirasia, ja sitä tuli aina tutkittua :D

Mitenkäs siellä on alkanut joulukuu? Onko teihin tarttunu flunssa, vai oletteko säilyneet terveinä? :)

Ps. Juuri ilmestyneen joulukalenterin olisi pitänyt ilmestyä jo aamulla klo 6, mutta jostain syystä ajastus ei ole toiminut.
Oisko kellään tietoa, mistä vois johtua?
Monta kertaa tarkistin että päivä ja kellonaika ovat oikein, ja aikaisemmin julkaisin yhden postauksen ajastuksen avulla, ja silloin se ajastus toimi.

8 kommenttia:

  1. Mullakaan ei ajastus aina toimi, varsinkaan aamuisin. En tiedä, mistä johtuu. Tänään mulla kuitenkin taas toimi.
    Ja sama juttu, nenä on ollut tukossa jo yli viikon ja valuu, mutta mulle ei oo tullu kuumetta. Väsynyt oon kyllä.
    Paranemisia! Ja sun joulukalenteri on kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt kattoa alkaako se ajastus toimimaan. Täytyy sitte siirtää kalenterin julkaisua vähän myöhemmäksi aamua :)
      Nyt on paljon kyllä flunssaa liikkeellä. Toivottavasti parannumma nopeasti :)
      Kiitos! Toivottavasti siitä on iloa aattoon asti :)

      Poista
  2. Onhan sulla nenäkannu käytössä? Se tuntuu ainakin mulla vähän helpottavan oireita. Näin flunssa-aikaan käytän sitä päivittäin, vaikka en kipeä olisikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa ei ole... En ole sitä saanu vielä hommattua ja vähän epäilyttää sen käyttö kun ei ole kaikista kivoin tunne kun nokkaan menee vettä... :D Mutta ehkä sen voisi ostaa ja opetella käyttään :) Paljon olen kuullut hyvää siitä.

      Poista
    2. Mä olin alkuun myös hyvin epäluuloinen sen suhteen, mutta siihen tottuu äkkiä :) Eihän se nyt kivaa ole, mutta mielummin huuhtelen nenää kuin olen kipeänä :)

      Poista
    3. Ja varmasti ehkäsee myös tätä super ärsyttävää tukkosta oloa päässä.. varmaan jokanen käytävä päässä ihan tukossa :p
      Kyllä se vaan täytyy varmaan ostaa se kannu :)

      Poista
  3. Tässäpä sinulle uudestaan kommenttini, eli meilläkin oli lapsena nappirasia, joka on nyt minulla aarteena :) Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos! :)
      Muistan niistä napeista sen, että niitä aina tuntui olevan siinä rasiassa vaan lisää ja erilaisia :D Ja aina olivat jotkut napit suosikkeja :)

      Poista