maanantai 26. lokakuuta 2015

Joulu ulkomailla?

Mietiskelin tässä tätä tulevaa talvea, ja sitä kautta myös joulua. Huomaan jo nyt itsessäni oireita lievästä kaamosmasennuksesta, vaikka vielä ei kaamosta olekkaan; pimeä kuitenkin vaikuttaa jo selvästi. Kuten jo jokin aika sitten mainitsin, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän syksyn ja talven pimeys minuun vaikuttaa. Ja juurikin negatiivisesti.

Ei se niinkään ole sitä, etteikö mikään huvittaisi, vaan enemmänkin sellaista, että jostain syystä alkaa ahdistamaan ja tuntuu, että haluaisi vain nukkua, ettei sitä tunnetta olisi.

Voi olla, että tämä tästä muuttuu, kun muutetaan ja pääsee hitusen lähemmäs tuttavia (nyt lähimpään kyläily paikkaan on kahden tunnin ajomatka, muutettuamme matka pienenee puoleen tuntiin).
Jäin kuitenkin miettimään, että sitten kun olen itse eläkkeellä, ja jos vain suinkin olen terve, ja rahaa on, voisin asua puolet vuodesta ulkomailla. :) Onhan näitä eläkkeellä olevia, jotka asuvat esim. Espanjassa pimeimmän kauden ja tulevat kesäksi sitten Suomeen!
Kuitenkaan joulua en ulkomailla välttämättä voisi viettää, sillä niin vahvana osana jouluun kuuluu lumi, pimeys jne. Se perinteinen joulu on minusta se paras :)

Miltäköhän tuntuisi viettää joulua esim. Italiassa..? Istua jossain palmun alla juomassa kookosmaitoa?
En oikein usko, että ne henkilöt siellä syövät kinkkua ja porkkanalaatikkoa. (Voi mitä he menettävätkään, haha!)
(kuva googlesta)
 Olisihan se niin erilaista, etten oikein usko, että siellä pääsisi sellaiseen joulutunnelmaan, mihin täällä pääsee.
Tai ainakin se vaatisi paaaaljon aikaa tottua siihen!

Oletko ollut koskaan joulua muualla kuin Suomessa? Haluaisitko olla?

8 kommenttia:

  1. En oo ollut koskaan muualla, tosin en oo muutenkaan silleen matkustellut. Oon tainnut itsekin joskus pohtia tätä aihetta, mutta jotenkin en oo ainakaan itse kokenut että haluaisin edes lähteä mihinkään. Eihän sitä tosin tiedä jos mieli vielä muuttuu ja lähtiskin vaikka johonkin lämpimään.

    Tykkään siitä, että jouluna on lunta. Tosin pari viime joulua on ollut aivan lumettomia ja on satanut aattona ja muutenkin joulun pyhinä vettä. Siihen verrattuna joku aurinkoinen paikka olisi ihana vaikka onkin joulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on itellekki vähän ristiriitanen juttu, että kun toisaalta (luminen) talvi on Suomessa tosi tunnelmallinen, mutta toisaalta joskus ottaa ihan hermon päälle se pimeys..
      Jouluun tosiaan kuuluu oleellisena osana se lumi <3 Onneksi sitä tunnelmaa on vaikkei lunta tuliskaan jouluksi :)

      Poista
  2. Olin melkein yhden joulun Englannissa, kun asuin siellä, mutta tulin kuitenkin lomalle joulunpyhiksi Suomeen. Mulle on tärkeetä viettää joulu perheen kanssa, ja mieluiten kotona. Tänä vuonnakin me kokoonnutaan meillä. Mutta en pidä ihan mahdottomana ajatuksena, että joskus tulevaisuudessa kokeilen joulun viettoa ulkomailla, sillä kaikkeahan voi kokeilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jos on läheiset ihmiset vierellä, niin eiköhän se joulu mene missä vaan :)

      Poista
  3. Haluan olla ehdottomasti kotona tai toinen vaihtoehto olisi kesämökki, mutta sitä pitäisi lämmittää ensin reilusti, joten ehkä joskus kun lapset ovat isoja. Tuli muuten mieleen, että luin artikkelin, jossa kerottin kaamosmasennuksen johtuvan D-vitamiinin puutteesta. Itsellä on ainakin auttanut 100 mikrogramman annos päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin hirsimökki voisi olla tosi kiva tunnelmaltaan jouluna :)
      Juu, D-vitamiini tosiaan on tehokas osa kaamosmasennuksen hoidossa. Muutenkin talvella kannattaa syödä reilummalla kädellä sitä :) Itse syön tällä hetkellä 50:stä D-vitamiinia mutta voisin alkaa kyllä ottamaan satasta... :)

      Poista
  4. Olen viettänyt elämäni aikana kolme joulua ulkomailla ja voin sanoa, että ne eivät todellakaan ole olleet Suomen joulun veroisia. Jokaisen niistä olen ollut Afrikassa, joten puitteetkin on olleet tosi erilaiset. Joulutunnelmaan ei pääse lähes 40 C helteessä, ei ole tuttuja jouluruokia eikä -koristeita. Joulukuusen virkaa toimitti sypressi ja jouluruokien puuttumisesta johtuen sitä "aitoa" joulua ei syntynyt. Mutta kokemus oli hyvä, ei ollut kiirettä, lahjojen perässä juoksemista ja stressiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ittellä mitään käsitystä siitä, miten joulua juhlitaan Afrikassa...
      Mutta aivan varmasti on niiin erilaista, mitä Suomessa. Varmasti hienoja kokemuksia ollu :)

      Poista