keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulujutut jo melkein valmiina

Yksi päivä pistin hösseliksi, ja koti verhoutui joulupukuun.
Enää puuttuu oikeastaan joulukuusi ja joulukukat. Tänä vuonna ajatuksenani oli (huom. mieheltä ei kysytä..:D) ostaa ihka aito joulukuusi! Viime vuonna heitimme vanhan tekokuusemme menemään, sillä se oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Rakastan sitä tuoksua, mikä aidosta kuusesta tulee. Ei minua haittaa ne tippuvat neulaset lainkaan!

Jouluruoat ovat myös oikein hyvällä mallilla.
Kinkun olemme ostaneet jo pari kuukautta sitten. Viime vuonna jäimme ilman luottokinkkuamme, joten nyt ajattelimme olla hyvissä ajoin, ettei vaan taas käy samalla tavalla!
Myös laatikoista teimme porkkana- ja lanttulaatikon itse. Perunalaatikon saamme mieheni sukulaiselta. Hänen perunalaattikkonsa on ehkä maailman parasta! <3
Tottakai jouluksi täytyy vielä ostaa rosollit, italiansalaatti ja lohi, mutta muutoin ruokapuolikin on jo kunnossa.

Joululeipomusten kanssa ollaan myös valmiita. Pipareita on leivottu kahta sorttia: tummia perinteisiä ja vaaleita appelsiinipipareita. Vaaleita voi joutua vielä pienen satsin tekemään, sillä ne ovat niin hyviä, että katoavat äkkiä parempiin suihin!
Jouluksi tein myös kuivakakkuja: tiikerikakun, hedelmäkakun sekä taatelikakun.
Joulupullaa emme luultavasti tänä vuonna tee, vaan ostamme kaupasta/torilta mikäli kovasti mieli tekee.
Ja joulutorttuja unohtamatta! Niitä paistellaan aina kun mieli tekee, eli ei pakkaseen valmiiksi ollenkaan.
Oletteko muuten maistaneet niitä vihreä kuula- torttuja? Itsehän rakastuin niihin täyttäpäätä heti ensimmäisen syötyäni! <3
Kuvahaun tulos haulle vihreä kuula torttu
kuva googlesta
Kuinka teidän jouluvalmistelut, joko on loppusuoralla vai vieläkö puuttuu paljon? :)

Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Jotenkin on ollut sellainen olo, että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. En ole saanut aikaiseksi yhtä ensimmäistä kirjoitusta, mutta toivottavasti tämä tästä helpottaa! 

1 kommentti:

  1. Jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. Meillä ei oikeastaan leivota, joten sitä hommaa ei ole. Paitsi että tänä vuonna voisi tehdä jotain vehnäjauhotonta, kun ensimmäistä joulua en käytä muita kotimaisia viljoja kuin kauraa. Saa nähdä, pitääkö laatikotkin tehdä itsr vai onko niistä vehnäjauhottomia versioita. Mukavia joulun odotuksen hetkiä! ✨😀

    VastaaPoista