torstai 5. lokakuuta 2017

Lokakuun joulupuuhia ja kirjasuosituksia

Lokakuu on lähtenyt mukavasti käyntiin.
Joulujuttuja olen ehtinyt pohtia jo vaikka kuinka, ja onhan noita juttuja tullut jo toteutettuakin :)

Mm. joulukortteja olen saanut tehtyä.
Hyvin tällaisia yksinkertaisia kortteja tänä vuonna :)

Kortteja askarreltaessa menee aika ihan huomaamatta.

Sitten niitä kirjasuosituksia.
Käytiin sunnuntaina Suomalaisessa kirjakaupassa ja mukaan tarttui 4 kirjaa joista nyt 3 esittelen.
Ihan loistava kirja! Kertoo laulaja Suvi Teräsniskan tavasta viettää talvea ja hänen muistelmiaan omista lapsuuden talvistaan ja joulustaan. Tämän lukee yhdellä istumalla läpi, mikä sinänsä on harmi, sillä tunnelma kirjassa on niin loistava, että lukemista olisi voinut jatkaa vaikka kuinka!

Tässä puolestaan se pullakirja, mistä mainitsinkin jo korvapuustipäivän postauksessa. Aivan ihastuttava pieni kirja, jossa on helppoja pullaohjeita. Mikäli pullasta tykkää ja on innokas leipomaan, niin tämä on todella hyvä kirja! Itselle tai lahjaksi <3

Keskellä näkyvä kultainen joululaulukirja on myös aivan ihana. Sieltä löytyy ne omankin lapsuuden lempi joululaulut ja paljon muuta, niin aikuisille kuin lapsillekin. <3
Tästä on tullutkin jo hoilattua useaan otteeseen. Naapurit tykkää... :D

Jos teillä on jotain ihania jouluisia/talvisia kirjoja, niin saa suositella :)

2 kommenttia:

  1. On tullut tilattua joulukirjoja pino lisää, kun niitä on niin ihana hypistellä. Pitääpä esitellä ne pikapuoliin, kun sain joulublogini availtua tänään. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukirjat on vaan niin ihania <3! Juuri itsekin tilasin eilen lisää niitä :)

      Poista