tiistai 15. marraskuuta 2016

Marraskuun puoliväli

Moikka!
Onpas ollut pitkä tauko sitten viime kirjoituksen.
Mihinkään en kuitenkaan ole hävinnyt, mutta ei vaan ole ollut ideoita kirjoituksiin eikä pahemmin edes aikaa kirjoittaa.
Päivät kun menee pitkälti töissä ja kun töistä pääsee niin on kotihommia ja salilla käyntiä. Siinäpä ne päivät sitten vierähtääkin!

Joulua ollaan kuitenkin meillä suunniteltu jo kovasti ja jotain laitettu jo valmiiksikin!
Juuri eilen poikaystäväni kanssa teimme listaa joulun ruoista. Aika perusjutuilla mennään, mutta ajateltiin ottaa mukaan pari ihan uuttakin juttua. Ainakin jotain kalaa vielä graavilohen ja sillin lisäksi, ja sitten jokin kasvisruoka.

Ajatella. Vielä viime jouluna en todellakaan olisi tehnyt mitään poikkeusta menuun!

Ollaan myös laitettu ulos parvekkeelle jouluvalot sekä tietysti lyhty ja toinenkin. Myös sisällä on jo paljon kynttilöitä.
***
Tänään meillä oli molemmilla vapaapäivä ja lähdettiinkin heti aamusta 7 maissa ajeleen kohti Tuuria, Keskisen kyläkauppaa.
Hieman meni alkumatka plörinäksi, kun ajettiin vähän väärää reittiä. Vaikka oli navigaattori päällä niin silti meinattiin eksyä :D Ei hoksattu katsoa, mitä kautta navi on meitä ajattamassa, joten mentiin hiukka pidempää kautta ja tiet oli aika huonoja.

10 maissa oltiin sitten Tuurissa perillä. Laitan nyt kuvia, niin näette vähän mitä tehtiin ja missä seikkailtiin.

Näin muuten tänään ekaa kertaa ikinä Keskisen Vesan, ja nytkin vain takaapäin :D Just minun tuuria..
Alotettiin päivä burgerilla :P
Pahoittelen kuvan huonoa laatua. Nuo ylhäällä olevat vaaleat kynttilät oli siis liukuvärjättyjä, hopea-valkoisia. Oli ihania <3 Tällä kertaa jäivät kuitenkin kaupan hyllylle.


Tästä alkoi ihana talvinen joulumaa <3 Hyvä kun muut oli pieniä lapsia vamhempiensa kans ja sit minä :D
Ihan paras!
Yksi kuusista oli sellainen liikkuva ja nariseva! Minusta kuullosti kyllä melko paljon siltä kun oikeat puut olis narissu tuulessa ja pakkasessa :)


Huomatkaa tuossa keskiosassa oleva pieni peikonmökki jonka ikkunasta kajastaa valo :)
 Ihanaa oli käydä Tuurissa. Viimeisestä kerrasta onkin varmaan reilu 2 vuotta aikaa.

Tuolta tarttui mukaan mm. nämä kynttilänjalat:
Kuvassa siis vain yksi, mutta kaksi näitä ostin :) Kynttilänjalat ovat siis Pentikin.

Takana näkyykin kynttelikkö, jonka olen jo laittanut paikalleen :) Vaikka ei tuossa välttämättä ole se lopullinen paikka; ikkunalle kun sen haluaisin. Mutta ei oikein ole ikkunalla paikkaa mihin sen laittaa..

 Näiden lisäksi löysin itselleni puhelimeen uudet, valkoiset suojakuoret, karkkia, kahdet jouluvalot sekä muutamat joululahjat.

Mitenkäs teillä joulusuunnitelmat etenee? Oletteko koskaan käyneet Tuurissa?

4 kommenttia:

  1. Viime kesämä oltiin Tuurissa ja yövyttiin juhlasviitissä. Olihan se hulppea paikka. :) Ensimmäisen kerran olen käynyt siellä 80-luvulla, kun se oli paremminkin varastohallin näköinen. Pitkä matka (ja monta miljoonaa) on tultu siitä. Meidätkin gaattori aina eksyttää ihmeteille siellä päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri mietin siellä kyläkaupan pihalla, että paljonkohan siellä yöpyy porukkaa :)
      Ihmeellisiä nuo navigaattorit... :D

      Poista
  2. En ole Tuurissa käynyt koskaan, mutta tekisi mieli, sillä tuo joulumaa näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä! Erityisesti nyt joulun aikaan siellä on mukavaa käydä :) Ja jos vielä pääsee arkena aamusta käymään, niin on parasta kun porukkaa ei ole juuri nimeksikään.
      Kannattaa vaan varautua siihen, että tyhjin käsin sieltä ei pääse pois :D

      Poista