tiistai 1. joulukuuta 2015

1. luukku

Hei!
Tästä alkaa Joulua Sydämellä-blogin joulukalenteri! Tervetuloa seuraamaan, ja odottamaan joulukuun kohokohtaa! <3
***
Joulukalenterissa on 24 luukkua, yksi jokaiselle päivälle aina joulukuun 1. päivästä 24. päivään saakka. Adventtikalentereissa, kuten partiolaisten joulukalenterissa, voi olla myös luukut 29.11. alkaen, eli tietysti ensimmäisestä adventista lähtien.
Nykyisin on monenlaisia joulukalentereita, tutuimpana varmaankin suklaa- ja kuvajoulukalenterit.
Ensimmäisen joulukalenterin markkinoille on tuonut saksalainen Gerhard Lang-yhtiö vuonna 1904, eli 111 vuotta sitten.
Suomessa partiolaiset alkoivat ensimmäisenä myymään joulukalentereita, ja näin rahoittivat omaa toimintaansa. Yhä edelleen partiolaiset kiertävät myymässä kalentereita, ja esimerkiksi kaupoissa näkyy näin marraskuun lopulla usein partiolaistyttöjä ja -poikia myymässä kalentereita. Partiolaisten kalentereita saa nykyisin myös tilattua netistä (klik!).

Ensimmäiset suklaakalenterit puolestaan tulivat nekin Saksasta markkinoille vuonna 1958 eli vain 57 vuotta sitten.
Tänäpäivänähän kaupat ovat täynnä jos minkälaisia kalentereita; lelujoulukalentereita, salmiakkikalentereita, tee- ja kahvijoulukalentereita... Myös esim. Body Shopilta saa joulukalenterin, joka sisältää pieniä koruja, hiusjuttuja, meikkejä jne.

Itselläni on aivan pienestä pitäen ollut jokaikinen vuosi suklaajoulukalenteri, niin myös  tänäkin vuonna.
Tänä vuonna oma suklaakalenterini näyttää siis tältä:
Tänä vuonna aion myös hankkia Minna Immosen joulukalenterin, ovat ne niin kauniita :)

Ihanaa joulukuun 1. päivää kaikille! <3

*kaksi keskimmäsitä (muumi ja haribo) kuvaa googlesta

2 kommenttia:

  1. Ainakin viimeisen parin vuoden ajan nuo alle euron maksavat perussuklaakalenterin on käyttäneet tuota ihan samaa kuvaa. Se on kyllä kaunis, mutta toivoisin jotain vaihtelua siihen. En raaski ikinä ostaa kalliimpaa kalenteria, sillä tykkään paljon sen suklaasta ja tuosta piirustyylistä, mutta sama kuva joka vuonna alkaa vähän kyllästyttää.
    Tuollaisen muumifigu kalenterin ostin kerran Helsingin muumikaupasta joulunjälkeen 50% alennuksella ja siinä sai kyllä halvalla muumihahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ollut tuolla tyylillä piirrettyjä erilaisiaki kalentereita. Lienekkö niitä enää mistään saa.. Suklaa tuossa on kyllä maukasta! 😊

      Poista